Moi, ihana kun löysit sivuilleni!

Olen Tiina, 40-vuotias ammattivalokuvaaja (MAT), neljän lapsen äiti ja rakkauden lähettiläs.

Kuvaajana toimiessani olen kuvattavan kaveri. Otan persoonan huomioon tutustuessani ja teen kuvaushetkestä iloisen ja voimaannuttavan kokemuksen. Tavoitteeni on saada kaiken ikäiset unohtamaan jännityksen ja rentoutumaan kamerani edessä. Ohjaan rennosti luonnollisen oloisiin, ajattomiin kuviin. Toivon, että saan kuvistani välittymään rakkauden ja onnellisuuden ja haluan, että kuvissani kuvattavat ovat pääosassa.

Olen kulkenut ikäni kamera kädessä, tuijotellut albumeista vanhoja kuvia, ikuistanut ohikiitäviä hetkiä ihan joka tilanteessa. Niiden avulla voi palata muistoihin, jotka muuten painuisivat unholaan, tai tutustua jollain tasolla ihmisiin, joita ei ikinä ehtinyt tavata. Jo 19-vuotiaana tiesin, että haluan valokuvauksesta ammatin itselleni. Matka siihen oli pitkä, koska elämässäni oli muitakin isoja haaveita jotka piti toteuttaa ensin. Mutta nyt saan elää onnellisena hetkeä, missä kaikki unelmani ovat tasapainossa.


Minä…

rakastanelämääni
haaveilenharmoniasta
tarvitsenkosketusta
kaipaanlämpöä
keräänonnen hetkiä
uskonrakkauteen
TiinaB valokuvaaja
Kuva: Via Ramstén

Nukkumaan käydessä ajattelen:
huomenna lämmitän sauna,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhun ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
Eeva Kilpi